Vaihtoehtoisia syöpähoitoja

Viimeksi muutettu: 11 joulukuuta 2018

Lue tämä ensin!

Olet nyt saapunut sivulle, joka pääosin käsittelee koululääketieteen ulkopuolelle sijoittuvia syövän hoitomuotoja, vaihtoehtoista lääkintää, toimiviksi todettuja ravintolisiä, terveellistä ruokaa ja muita keinoja selviytyä taistelussasi syöpää vastaan.

Meillä on aito ja taloudellisista kytköksistä vapaa tarkoitus tarjota tukea syöpäpotilaan taistelussa syöpää vastaan, ja antaa toivoa olotilan kohentumisesta, jopa yllättävästä parantumisesta sellaisissakin tilanteissa, että syöpälääkäri on todennut ettei koululääketieteellä enää ole keinoja parantaa syöpäpotilasta. Todistetusti syöpä voi hävitä vaikka potilas ei saa minkäänlaista koululääketieteen tarjoamaa hoitoa. Todistetusti monet täydentävät hoitomenetelmät parantavat syöpäpotilaan elämänlaatua.

Yksilöllinen syöpähoito

Syövän hoito on pitkälle yksilöllinen asia. Se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Hyvältä suunnitelmalta syövän kokonaisvaltaisessa hoidossa vaikuttaa pyrkimys luoda syövän kasvulle mahdollisimman huonot edellytykset. Keräämiemme tietojen perusteella voi mahdollisesti suositella seuraaviin hoitoihin ja elintapamuutoksiin panostamista:

Kannattaa syödä runsaasti terveellistä ja puhdasta ruokaa. Poistetaan sokeri ruokavaliosta, siirrytään ketogeeniseen ruokavalioon ja nautitaan runsaasti kasviksia. Ravintolisänä otetaan erityisesti D- ja C-vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia ja seleeniä. Maustetaan ruoka kurkumalla sekä mustapippurilla. Panostetaan erityisen aktiivisesti kaikenlaisiin toimiin millä syöpä nujerretaan ja elimistön omaa immuunipuolustusta vahvistetaan. Eduksi on potilaassa kehittynyt intuitiivinen näkemys sairauden hoidosta. Tunteiden läpi eletään, niitä ei saa padota sisälleen. Tärkeää on myönteinen mieliala, ystävien tarjoama apu, henkisyyden kasvu ja erittäin vahva halu elää. Liikuntaan panostaminen on hyvinkin perusteltua. Rauhoittuminen, stressittömyys, meditaatio ja energiahoidot ovat tärkeässä roolissa.

Miksi tällainen sivu?

Emme hae tällä sivulla rahallista hyötyä tai pyri väärällä tavalla edistämään sensaationhakuisia näkemyksiä syövästä. Työryhmässämme vallitsee yksimielisyys siitä, että rakentavassa hengessä tarjottua tietoa syövän ennaltaehkäisystä (preventiosta), koululääketieteen mahdollisuuksista syövänhoidossa ja perinteisen syövänhoidon ulkopuolelle jäävistä menetelmistä on tarjottava tietoa puolueettomasti. Me mahdollistamme tämän nyt!

Mahtavia edistysaskelia tapahtuu koululääketieteen saralla. Tästä hyvänä esimerkkinä on vuoden 2018 lääketieteen Nobelpalkinto, joka myönnettiin ennakkoluulottomille syöpätutkijoille James Allison ja Tasuku Honjo. He ovat vuosien saatossa kehittäneet syöpähoidon, jossa ihmisen oma puolustusjärjestelmä aktivoituu ja hyökkää syöpäsolujen kimppuun. Alunperin hiirikokeilla aloitetut kokeet, mutta nyt jo monet kliiniset kokeet osoittavat, että puolustusjärjestelmää voi lääkkein vahvistaa ja panna ns- T-solut hyökkäämään syöpäsoluja vastaan. Allisonin ja Honjon alkuun panemilla menetelmillä hoidetaan syöpiä ympäri maailman. Suomessa niitä käytetään etenkin melanooman ja keuhkosyövän hoidossa.

Syövän ennaltaehkäisystä on yhä tarkempi tutkimustieto olemassa. Syöpä on kuitenkin niin haastava sairaus, että parhaasta koululääketieteen hoidosta huolimatta ja parhaimmasta mahdollisesta preventiosta huolimatta, liian moni potilas sairastuu ja menehtyy syöpään.

Olemme erityisesti tälle sivulle keränneet moneen kertaan varmistettuja tietoja täydentävistä, vaihtoehtoisista, funktionaalisista (toiminnallisista), integratiivisista (yhdistävistä), kekseliäistä jne syöpähoidoista, joista löytyy toivonkipinä silloinkin kun koululääketieteen edustajat nostavat kätensä pystyyn luovutuksen merkkinä. Meidän mielestämme potilaalla on tällaisessa epätoivoisessa tilanteessa halutessaan vapaus valita ihan muita hoitoja koululääketieteen tarjoaman avun tilalle ja toivon kipinän myötä hän ehkä saa paremman elämänlaadun ja mahdollisesti paranee kuolemanvakavasta syöpäsairaudestaan. Tällaisia tapauksia on tiedossamme!

Emme väheksy koululääketieteen hoitoja

Koululääketieteen tarjoamat hoitoratkaisut ovat tärkeitä ja perusteltuja. Koululääketieteen edustajilla ei kuitenkaan pitäisi olla mitään huomauttamista sille, että näitä täydentäviä hoitomuotoja esitellään. Koululääketieteen tarjoamaa apua emme missään tapauksessa väheksy ja kritisoi, vaan toivotamme kaiken sen avun tervetulleeksi, joka saattaa auttaa syöpäpotilasta. Kun toivo on hiipumassa, on tarjolla tämä koululääketieteen ulkopuolelta tuleva apu.

Radikaalin ja yllättävän parantumisen toive voi asustaa näissä alla mainituissa syöpähoidoissa ja oivalluksissa. Yhtenä tapana välittää tietoa näistä hoidoista on koota ne yhteen (katso alla). Yhtenä tärkeänä kriteerinä, jotta hoito voi päästä sivustollemme, on se, että täytyy löytyä yksi tai useampi dokumentoitu tapaus missä potilas on todistetusti parantunut syövästä tai hoito on olennaisesti helpottanut potilaan elämää siinä määrin, että laadukkaita vuosia on suotu ”toivottomissakin” tapauksissa. Tämä varmistus on mielestämme tarpeen, sillä turhaa toivoa ja vääristelyä tässä pyritään välttämään viimeiseen asti. Kaiken pitää perustua totuuteen. Monissa tapauksissa syövästä paraneminen on merkinnyt useiden menetelmien käyttöönottoa samanaikaisesti. Halutessasi voit pyytää lisätietoja tapauksista ja käytetyistä hoitomenetelmistä. Monessa tapauksessa voimme pyytää täydentäviä menetelmiä käyttäviä syöpäpotilaita olemaan teihin yhteydessä.

Perinteisen lääketieteen ulkopuolella olevia toimivia syöpähoitoja

Täydentävä, integratiivinen ja vaihtoehtoinen lääkintä tarjoaa useita tehokkaita ja myrkyttömiä hoitomuotoja syövän torjunnassa. Valmisteita joita käytetään, kutsutaan ravintolisiksi, koska niitä ei saa nimittää lääkkeiksi. Vaihtoehtoiset, ravintolisiin pohjautuvat hoitomuodot, joista alla

kirjoitetaan, toimivat monesti siten, että ne luovat syövän kasvulle mahdollisimman huonot edellytykset, hoidot tappavat ainoastaan syöpäsoluja, lisäävät luontaista vastustuskykyä, eivätkä aiheuta sivuvaikutuksia. Hoitomuodot, jotka esitellään, luovat hyvän pohjan syövän kokonaishoidolle. Tutkimukset osoittavat, että yli 80% syöpäpotilaista Brittein saarilla käyttävät vaihtoehtoisia terapiahoitoja osana syövän kokonaishoitoa tai tavallisen hoidon lisänä. Tutustu asiaan tarkemmin osoitteissa: https://www.canceractive.com/cancer-active-page-link.aspx?n=1826 ja  https://www.cancertutor.com/

Ravintolisät tunnetaan monien kymmenien, jopa satojen vuosien takaa, mutta niistä on vaiettu julkisuudessa, sillä lääketeollisuudelle ne eivät ole mielenkiintoisia, syystä, ettei niitä voi patentoida, ja siksi niiden käyttöä vastustetaan. Tästä johtuen ravintolisien käytöstä ei juurikaan löydy kliinisiä syöpätutkimuksia. Kuitenkin löytyy runsaasti näyttöä tuhansilta potilailta, jotka ovat saaneet paremman elämänlaadun ja joskus jopa parantuneet syövästä käytettyään ravintolisiä. Useat potilaat ovat olleet kuolemaisillaan valitessaan lopulta vaihtoehtoisen hoitomuodon, mutta monen kohdalla tämä onkin sitten koitunut heidän pelastuksekseen.

Vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä syöpään on toki tutkittu. Ei tosin kovin usein kliinisesti (potilastutkimus) vaan on turvauduttava koe-eläimillä ja kudosnäytteillä suoritettuihin tutkimuksiin sekä täysin tieteelle toistaiseksi selvittämättömiin menetelmiin. Kliinisten tutkimusten puute saattaa johtua rahoituksellisista syistä (kliiniset tutkimukset ovat erittäin kalliita). Lisäksi esiintyy myös tutkimuseettisiä ongelmia ; ”ei saada lupaa tutkimuseettiseltä toimikunnalta käynnistää tutkimus vaihtoehtoisella menetelmällä”. Olemme koonneet sivullemme kirjallisuutta ja tieteellisiä tutkimuksia mistä selviää vaihtoehtoisten, täydentävien ja integratiivisten hoitojen hyöty syöpäpotilaalle.

Tutustumisen arvoisia kirjoja

  • Tanya Harter Pierce. Outsmart Your Cancer 2nd Ed. – Paperback with Audio CD. Mahdollisesti paras tietolähde vaihtoehtoisista ei-myrkyllisistä terapioista löytyy Tanya Harter Piercen kotisivuilta: https://www.outsmartyourcancer.com/ sekä samannimisestä kirjasta. Suosittelemme kirjaa lämpimästi. Se sisältää perusteellista asiantuntemusta ravintolisistä ja tietoa niiden yksityiskohtaisesta annostuksesta. Myös syövän monimutkaiset prosessit on esitetty kansantajuisesti. Lisäksi kirjassa on monipuolisia, potilaskohtaisia kertomuksia ja tutkimuksia. Ruotsiksi kirja on saatavilla esimerkiksi osoitteesta: http://2000tv.se/webshop/index.php?route=product/product&product_id=52 Tietääksemme tätä kirjaa ei ole saatavilla suomenkielisenä, mutta vastaava teos on:
  • Kelly A. Turner. Syövästä voi selviytyä. Otava suomensi tämän kirjan vuonna 2016 ja se löytyy lähes kaikista kirjakaupoista. Se on erittäin kiintoisa selvitys syövän radikaalista remissiosta (potilas parantuu yht’äkkiä) ja niistä syistä, jotka tähän johtivat.
  • Bollinger Ty. The Truth About Cancer. https://thetruthaboutcancer.com/ Bollinger on koonnut kirjaansa ja videoihinsa erittäin paljon tietoa syövän parantamisesta luonnollisilla ei-lääkkeellisillä menetelmillä.
  • Christofferson Travis. Tripping over the Truth: How the Metabolic Theory of Cancer Is Overturning One of Medicine’s Most Entrenched Paradigms. Chelsea Green Publishing, 2017. Christofferson on erikoistunut avaamaan ymmärrystämme syövän metabolisesta hoidosta. Kirja on huikea sukellus käytännön ja tieteen väliseen maastoon, josta on mahdollista löytää tukea monille vaihtoehtoisille syövänhoidon ratkaisuille.
  • Edward Griffin. World Without Cancer: The Story of Vitamin B17. American Media, 2010. Griffin on melko kiistanalainen salaliittoteorioiden kannattaja. Hän on kuitenkin kirjoittanut huomiota herättävän kirjan unohdetusta syövänhoitomenetelmästä, jossa keskeisessä roolissa on vitamiini B17.
  • Thomas N Seyfried. Cancer as a metabolic disease : on the origin, management, and prevention of cancer. John Wiley & Sons, 2012. Professori Seyfried on yksityiskohtaisesti selvittänyt syövän aineenvaihdunnallista roolia kirjassaan. Kirja on vaikeaselkoinen maallikolle, mutta Seyfriediltä löytyy useita videoita mm. Youtube-palvelussa, joita on helppo tajuta.
  • David Servan-Schreiber. Anticancer : A New Way of Life. Penguin Books Ltd., 2008. Lääketieteen tohtori Servan-Schreiberin kirjassa on esillä runsaasti erilaisia tapoja hoitaa syöpää ruokavaliolla, liikunnalla ja rentoutumisella.

Muutamia syöpäterapioita ja ravintolisiä

Seuraavaksi esittelemme muutamia ei-myrkyllisiä terapioita ja ravintolisiä, joita mm. Tanya Harter Pierce yksityiskohtaisesti selostaa kirjassaan. Kaikki selostetut terapiat ovat parantaneet tuhansia erittäin sairaita syöpäpotilaita. Kyseiset hoidot voidaan yhdistää kemoterapiaan, mutta lääkäriä täytyy informoida asiasta, sillä tällöin voidaan kemoterapian annostusta vähentää (pitääkin!) huomattavasti.

  • Akupunktio on yksi vanhimmista itämaisista hoitomuodoista, joka on länsimaisessa lääketieteessä saamassa vankan jalansijan. Kiinassa tätä hoitomuotoa on käytetty tuhansia vuosia. Sen vaikutus perustuu erityisten akupunktiopisteiden kiihottamiseen neuloin tai sormilla painaen (akupainanta). Syöpäpotilaalla akupunktio toimii kivun- ja stressinlievittäjänä. Epäusko akupunktiota kohtaan on vaihtunut hiljaiseksi hyväsynnäksi. Siitä osoituksena on Suomessa toiminut vuodesta 1975 lähtien Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys (https://suomenlaakareidenakupunktioyhdistys.com/ ).
  • Budwig Protokol -terapia, pellavansiemenöljy ja raejuusto. https://budwigcenter.com/ Budwig Protokol -hoitomuoto pohjautuu professori Otto Warburgin solutukimuksiin, joista hän sai Nobelpalkinnon vuonna 1926. Kaikille syöpäsoluille on yhteistä se, että ne fermentoivat glukoosia josta saavat elinvoimansa, kun taas terveet solut saavat energiansa hapettamalla glukoosia ja proteiineja. Terve solu altistuu syövälle kun solun hapensaanti tyrehtyy. Ellei solu saa elintärkeitä omega-3- ja omega-6 rasvahappoja, syntyy hapen puutostila. Budwig Protokol -hoitomuoto perustuu teorialle, että solujen hapensaantia lisätään ravitsemalla ihmisen kehoa omega-3-rasvahapoilla. Hoito perustuu erityisruokavalioon, eli pellavasiemenöljyn, raejuuston (cottage cheese) ja muiden ravintolisien yhteisvaikutukseen. Tällä hoitomuodolla on saatu hyviä tuloksia ja se toimii kotihoitona. Ollakseen tuloksellinen se vaatii ruokavalion ehdotonta noudattamista. Tuhannet erittäin vaikeasti syöpäsairaat potilaat ovat tervehtyneet noudattamalla Budwig Protokol -terapiaa.
  • Burzynskin antineoplastoni. http://www.burzynskiclinic.com/ Tohtori Burzynskin hoitometodia pidetään yhtenä parhaimmista syöpähoidoista, mitä on kehitetty. Hoito on kallis, mutta täysin myrkytön ja on parantanut lukuisia syöpää sairastavia.  Etenkin ihmiset jotka kärsivät lymfoomasta tai aivosyövästä, mukaan lukien aivosyöpää sairastavat lapset, ovat saaneet tästä hoidosta suurta apua.  Tällä hetkellä Burzynskin klinikka Houstonissa, Texasissa tarjoaa ko. terapiaa maksukykyisille ihmisille sekä koehenkilöille, jotka täyttävät klinikan asettamat testivaatimukset.
  • http://www.alternativecancerstudy.com/33173/Cesium-Chloride-Video.htm Cesiumia (Cs) ei pidä sekoittaa radioaktiiviseen isotooppiin Cs, joka on erittäin myrkyllinen. Meidän solumme, niin terveet kuin syöpäsolutkin, voivat elää ja lisääntyä pH arvojen ollessa 6,5-7,5.  Terveiden solujen pH on 7,35, kun syöpäsolujen arvo on huomattavasti happamampi, eli niillä on alempi pH.  Kun cesiumia otetaan suun kautta, nousee syöpäsolujen pH huomattavasti ja ne kuolevat nopeasti.  Terveet solut eivät vastaanota cesiumia, sillä niillä on korkea pH.  Tämä hoito voidaan suorittaa kotona, mutta lääkärin valvonnassa, mikäli potilas kärsii sydänvaivoista. Veren kalsium- ja magnesium täytyy mitata säännöllisesti.
  • Tässä hoidossa sovelletaan energian käsitettä. Ei kuitenkaan niin kuin se määritellään fysiikassa ja biokemiassa, vaan tunteiden ja tietoisuuden kautta. Hoidoissa keskustellaan, käytetään käsiä energian välittäjinä, hienovaraisesti kosketellaan ja tunnustellaan ihmisen psykofyysis-spirituaalista puolta. Energiahoitoja ovat mm. reiki ja terapeuttinen kosketus. Hoitaja pyrkii palauttamaan potilaan kehon energiatasapainon.
  • Essiac-tee. http://www.essiacinfo.org/  , http://www.herbalhealer.com/ Vaikuttava aine Essiac-teessä on ahosuolaheinän yrttikoostumus. Tohtori Gary Glum Memorial Sloan-Kettinger Syöpäklinikasta on havainnut ko. yrtin sisältävän voimakkaita syöpää parantavia ominaisuuksia.  Tohtori A. Brush, presidentti JF Kennedyn henkilääkäri, on tutkinut ja käyttänyt Essiacia klinikallaan ja todennut, että yrtti parantaa syöpää tehokkaasti, ja se onkin parantanut useita syöpäpotilaita vuosikymmenten aikana. Terapia on saatavissa USA:ssa, Euroopassa ja Kanadassa.
  • Gerson-terapia. https://gerson.org/gerpress/the-gerson-therapy/ Gerson-terapia on radikaali kasvispohjainen dieetti. Sen on kehittänyt tohtori Gerson. Hoidon aikana potilaan pitää mm. päivittäin juoda monta lasillista puristettua hedelmä- ja vihannesmehua. Jotta maksa (usein jo vaurioitunut) kestäisi dieetin, annetaan potilaalle päivittäin kahvia sisältävä peräruiske, mikä aktivoi maksan toimintaa. Metodi on parantanut useita erittäin sairaita syöpäpotilaita.
  • Healing Touch. Parantava kosketus on hoitomenetelmä, jossa ihmisen energiakenttää käsitellään ja aktivoidaan kehon kykyä parantaa itse itsensä. Se on yksi henkisen parantamisen menetelmistä.
  • Klassinen hieronta on hyvin vanha perinteinen hoitomuoto. Siinä käsitellään eri tekniikoin pehmytkudoksia (lihaksia, jänteitä). Hieronta edistää paikallista nestekiertoa ja aineenvaihduntaa. Hieronta on myös rentouttavaa.
  • Jooga on kehon- ja mielenhoidon, itsetuntemuksen ja itsekasvatuksen harjoitusmenetelmä, joka perustuu ikivanhaan intialaiseen joogafilosofiaan. Se näyttäisi sopivan erityisen hyvin syövän tukihoidoksi. Joogasta tunnetaan monia eri muunnelmia. Suomessa tunnettuja klassisia joogamuotoja ovat mm. raja- ja hathajooga.
  • Kiropraktiikalla korjataan selkärangan ja nivelten hermoperäisiä häiriöitä. Kyseessä on kokonaisvaltainen hoito, joka perustuu vastaanotolla tapahtuvaan manipulaatiohoitoon ja kotona tehtäviin liikeharjoituksiin ja monenlaisiin tereyttä edistäviin vinkkeihin. Suomessa toimivilla kiropraktikoilla on nimikesuoja, jota valvoo Valvira.
  • https://www.apricotpower.com/ , http://www.alternativecancerstudy.com/33214/Laetrile-B-17.htm Laetrile on puristettu ja puhdistettu versio B17-vitamiinista, jota on käytetty terapeuttisesti useiden syöpäsairaiden ihmisten syövän voittamiseksi. B17-vitamiinin molekyylirakenne sisältää kaksi yksikköä glukoosia, yhden yksikön bentsaldehydia ja yhden syanidia.  Kun B17 saavuttaa syöpäsolun, se hajoaa syöpäsolun pinnalla olevan hormonin vaikutuksesta ja tuhoaa syöpäsolun tehokkaasti.  Terveet solut eivät hajoa B17-vitamiinin vaikutuksesta.  On todettu, että syöpä on tuntematon sairaus niille ihmisille, jotka elävät alueilla, joissa kasvaa runsaasti B17-vitamiinia sisältäviä ruoka-aineita.  Kyseiset asukkaat saavuttavat myös poikkeuksellisen korkean iän.  Luonto on antanut ihmiskunnalle tehokkaan syövän vastustajan B17-vitamiinin muodossa. Muun muassa pähkinät, siemenet, marjat ja hedelmät, etenkin aprikoosin siemenet, sisältävät runsaasti B17-vitamiinia.  B17-vitamiinia voi tuloksekkaasti käyttää myös Cesium-terapian yhteydessä.  Lue myös G. Edward Griffin kirja: World Without Cancer.
  • Imunestehieronnalla eli lymfaterapialla saavutetaan parempi imunesteiden kierto. Hoito auttaa poistamaan turvotusta, edistää kuona-aineiden poistumista sekä aktivoi solujen hapen ja ravinteiden saamista. Imunesteen parantunut virtaus tehostaa kehon omaa puolustusjärjestelmää. Suomessa lääkärin määräyksestä tehty lymfahoito kuuluu sairausvakuutuksen piiriin.
  • Meditaatio on tuhansia vusia vanha hengellisen ja henkisen tien syventymistapa. Meditaatiolla on mahdollista saavuttaa fyysinen rentoutumisen tila ja psyykkinen tasapaino. Moderni versio meditaatiosta on suuren suosion saavuttanut mindfulness (tietoinen läsnäolo).
  • Protocel http://www.alternativecancerstudy.com/33172/Protocel-Video.htm  Protocelia saa ostaa Pohjoismaissa osoitteesta: http://mednature.se/butik/ .  Protocel vaikuttaa syöpäsolujen anaeorobisiin ominaisuuksiin alentaen kaikkien solujen sähköisyyttä marginaalisesti.  Koska syöpäsoluilla on huomattavasti alhaisempi potentiaali verrattuna normaalisoluihin, ne eivät selviä marginaalisesta alentamisesta, vaan kuolevat.  Protocel otetaan suun kautta ja hoito voidaan suorittaa kotioloissa.  Aineen kustannukset ovat noin 100 euroa kuukaudessa. Protocel on parantanut lukuisia erittäinkin sairaita syöpäpotilaita.
  • Tämä on hoitomuoto, jossa energiaa ohjataan parantavalla ja tasapainottavalla tavalla reikihoitajan avulla. Täydentävissä syövänhoitotavoissa tämä menetelmä oli tosi yleinen ja ilmeisen tehokas. Kivut lieventyvät ja ihminen energisoituu kokonaisvaltaisesti. Hoito myös tasapainottaa tunne-elämää ja rentouttaa.
  • Vyöhyketerapia. Tähän terapiamuotoon kuuluu useita jalkapohjan ja koko kehon vyöhykehoitoja, joilla pyritään aktivoimaan kehon omat parantavat voimat. Vyöhyketerapia muistuttaa jonkin verran akupunktiota.

Suosittelemme kääntymään asiantuntijan puoleen, harkittaessa sopivaa terapiamuotoa ja noudattamaan tarkasti annettuja hoito-ohjeita. Hoidoista löytyy lisätietoja edellämainituista kirjoista. Hoitotuotteiden välittäjät antavat myös neuvoja ja opastusta sekä viitteitä asianmukaisista tietolähteistä.  Useat mainituista hoitomuodoista vaativat lisäksi muitakin ravintolisiä, mineraaleja ja vitamiineja, jotta hoito olisi mahdollisimman tehokas, eikä aiheuttaisi elimistölle vahinkoa intensiivisessäkään käytössä.

Perinteisen lääketieteen ulkopuolella olevia toimivia syöpähoitoja (yksittäiset hoidot ja ravintolisät siinä järjestyksessä miten yleisiä ne ovat olleet tapausselostuksissa)

Hieman yksityiskohtaisempi taulukko löytyy täältä: http://turpaduunari.fi/taydentavia-ja-vaihtoehtoisia-syopahoitoja/

Perinpohjainen muutos ruokavaliossa

  • Syö runsaasti terveellistä ja puhdasta ruokaa, sokerin poistaminen ruokavaliosta, siirtyminen ketogeeniseen ruokavalioon, tiukka LCHF, runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä (ei hedelmiä ketogeenisessä ruokavaliossa)
  • Maitotuotteiden jättäminen pois, juomaveden puhdistaminen
  • Vähentänyt lihansyöntiä, makrobioottinen ruokavalio, emäksisyyttä kasvattava ruokavalio, luomuruoka
  • Tuorepuristetut mehut, vihersmoothiet, Ayurveda ja ayurvediset yrtit, paljon vettä, runsaasti vihreää teetä, paasto
  • Hapatetut tuotteet, kimchi, korealainen hapatettu ruoka, maitohappobakteerit, mm. Boris-juoma
  • Gluteeniton ruokavalio, elävä ravinto, ei lainkaan alkoholia, kefiiri
  • Lehtivihreää, klorofylliä, punajuurta, kaalit, eli ristikukkaiskasvit, valkosipuli ja tavallinen sipuli, sitruuna
  • Pellavansiemenet, runsaasti papuja

Syöpätutkimuksia ruokavaliomuutoksesta

  • Daniela D. Weber, Sepideh Aminazdeh-Gohari, and Barbara Kofler. Ketogenic diet in cancer therapy. Aging 10(2): 164–165, 2018. Ketogeenista ruokavaliota on kliinisesti tutkittu Itävallassa Salzburgin yliopistosairaalassa. Tämä runsasrasvainen ruokavalio esti pahanlaatuisen aivosyövän kasvun. Mekanismiksi esitetään Warburgin efektiä, biokemiallista tapahtumasarjaa missä syöpäsolut tuottavat energiaa (ATP) pääosin glykolyysillä (verensokeria hyödyntämällä) sen sijaan, että turvautuisivat oksidatiiviseen fosforylisatioon (hapen avulla tapahtuva energiantuotto). Joissakin syöpämuodoissa kasvu tyrehtyy, jos veressä kiertää runsaasti ketoaineita. Terveet solut pystyvät hyödyntämään ketoaineita kasvuunsa. Ketoosin saavuttaminen olisi siis eduksi normaaleille, terveille soluille ja haitaksi syöpäsoluille. Lisäksi alentunut verensokeri laskee insuliinin ja insuliinintapaisen kasvutekijän (IGF) määrää, jotka tunnetaan syövänkasvua lisäävinä ainesosina. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5842847/
  • Klement RJ. Beneficial effects of ketogenic diets for cancer patients: a realist review with focus on evidence and confirmation. Med Oncol. 2017 Aug;34(8):132. doi: 10.1007/s12032-017-0991-5. Epub 2017 Jun 26. Tässä tutkimuksessa koottiin yhteen kaikki vuoteen 2017 mennessä tiedossa olevat kliiniset syövän hoitokokeet ketogeenisella ruokavaliolla ja lisättiin vielä tehdyt eläinkokeet. Tulokseksi saatiin, että yksittäisissä tapauksissa ketogeenisesta ruokavaliosta oli hyötyä syöpää sairastaville ihmisille ja eläinkokeissa saatiin parempia tuloksia. Jopa 72 prosenttia eläinkokeista osittivat ketogeenisen ruokavalion tehon. Vaikka kliinisten kokeiden tulokset osoittivat ettei hoito ollut yhtä tehokasta kuin eläinkokeissa, oli kuitenkin merkille pantavaa, että ketogeeniselle ruokavaliolle ei voitu osoittaa syöpää edistävää vaikutusta laisinkaan. Lisää tutkimuksia toivotaan. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28653283/
  • Chung HY, Park YK. Rationale, Feasibility and Acceptability of Ketogenic Diet for Cancer Treatment. J Cancer Prev. 2017 Sep;22(3):127-134. doi: 10.15430/JCP.2017.22.3.127. Epub 2017 Sep 30. Tutkimuskoosteessa arvioitiin kaikki luotettavat ketogeenista ruokavaliota koskevat kokeet syöpäpotilaille. Todettiin, että ne potilaat, joille ketogeeninen ruokavalio sopi ja jäi säännölliseksi ruokavalioksi, hyötyivät. Painonhallinta oli menestyksellistä, syövän biomarkkerit osoittivat potilaiden tervehtymistä ja muissa terveyttä mittaavissa parametereissä oli edistystä nähtävissä. Kliinisiä hoitotuloksia on edelleen liian vähän, jotta voitaisiin ottaa tämä ruokavalio osaksi käypää hoitoa. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5624453/
  • Tan-Shalaby JL, Carrick J, Edinger K, Genovese D, Liman AD, Passero VA, Shah RB. Modified Atkins diet in advanced malignancies – final results of a safety and feasibility trial within the Veterans Affairs Pittsburgh Healthcare System. Nutr Metab (Lond) Aug 12;13:52. doi: 10.1186/s12986-016-0113-y. ECollection 2016. Kliinisessä hoitokokeessa oli mukana 17 kuolemansairasta syöpäpotilasta eläkeiässä, joilla oli sairaus niin pahassa vaiheessa, ettei kemoterapiaa käytetty. Heille suositeltiin ketogeenistä ruokavaliota, joka paransi ruokavaliota käyttäneiden potilaiden elämänlaatua (11 kpl). Kaikille ruokavalio ei eri syistä sopinut, mutta ne joille se sopi, elivät pitempään kuin ne, jotka lopettivat ruokavalion joko kokeen aikana tai sen jälkeen. Yksi ketogeenista ruokavaliota käyttänyt potilas oli elossa vielä 131 viikon jälkeen (2,5 vuotta). Tutkimus on rekisteröity numerolla NCT01716468 Clinical Trials-tietokannassa. Linkit: https://clinicaltrials.gov/ct2/show/results/NCT01716468 ja https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27525031?dopt=Abstract

Ravintolisät

  • D-vitamiini, kurkuma ja mustapippuri, magnesium, sinkki, C-vitamiini, seleeni, aprikoosinsiemenet
  • Omega-3-rasvahapot, kalaöljy, kolloidihopeavesi, inkivääri, aroniamarja, kurpitsansiemeniä
  • Essiac Tea -yrttiseos, vitamiini- ja antioksidanttijuomia
  • Systeemiset entsyymit, spirulina ja chlorella
  • Laetrile, Amygdaliini, B17-vitamiini, resveratroli, rypäleensiemenvalmiste, kversetiini
  • Vehnäoras, kalsium, E-vitamiini, ubikinoni, koentsyymi Q10
  • Inositoliheksafosfaatti IP-6, inositoli, probiootteja, Protocel
  • Kiinalaisen lääketieteen rohdokset, ruoansulatusentsyymit, Wobenzym N
  • Eteeriset öljyt, erityisesti Valor ja Sacred Frankincense, siitake-maitake-litsiuute, maitake-sieni, siiliorakas-valmiste, Cordyceps, pakuri, hainrustouute
  • Astaksantiini, vihreä tee -uute, oliivipuun lehdestä tehty uute, pyknogenoli, rannikkomännyn kuoriuute, pellavansiemenöljy, granaattiomena-uute, parsakaali-uute
  • Koivuntuhka, ruokasooda, vetyperoksidi
  • Liposomal curcumin, kurkumiini, voikukka-kurkuma-maarianohdake -valmiste, voikukka, nokkonen, misteli
  • Rauta, mangaani, molybdeeni, jodi, kupari, piihappogeeli
  • A-vitamiini, B-vitamiini, B12-vitamiini, foolihappo, K2 + K1-vitamiini, Lypo-Spheric Vitamin C, bromelaiini, melatoniini, arginiini, lysiini, luteiini, koliini, dimetyyliglysiini, Super L-Lysiini, alfalipoiinihappo
  • Prebiootteja, Epicor, nattokinaasi, serrapeptaasi, AHCC – mushroom mycelia, Paw Paw Cell-Reg, Simba ravintolisä, Marine Phytoplankton 5000, Triphala, JuicePlus+

Syöpätutkimuksia ravintolisistä

  • Ci X, Zhou J, Lv H, Yu Q, Peng L, Hua S. Betulin exhibits anti-inflammatory activity in LPS-stimulated macrophages and endotoxin-shocked mice through an AMPK/AKT/Nrf2-dependent mechanism. Cell Death Dis. 2017 May 18;8(5):e2798. doi: 10.1038/cddis.2017.39. Betuliini, jota saadaan koivun kaarnakerroksesta (huomio: koivuntuhkauute!), vähentää syöpäsolujen tulehdusta in vitro -kokeessa ja valikoiduissa hiirikannoissa. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5520743/
  • Helde-Frankling M, Höijer J, Bergqvist J Björkhem-Bergman L. Vitamin D supplementation to palliative cancer patients shows positive effects on pain and infections-Results from a matched case-control study. PLoS One Aug 31 ; 12(8):e0184208. doi: 10.1371/journal.pone.0184208. ECollection 2017. Suuria annoksia D-vitamiinia annettiin 39:lle kuolemansairaalle saattohoidossa olevalle syöpäpotilaalle ja tämä paransi potilaiden elämänlaatua ja vähensi syövästä johtuvia kipuja verrattaessa kontrolliryhmään. D-vitamiinilla täydennettyjä potilaita vertailtiin aiempiin potilaisiin samalla osastolla, jotka eivät olleet saaneet D-vitamiinia. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5578640/
  • Cheng W, Ji S, Zhang H, Han Z, Liu Q, Wang J, Ping H. mTOR activation is critical for betulin treatment in renal cell carcinoma cells. Biochem Biophys Res Commun. 2017 Jan 22;482(4):1030-1036. doi: 10.1016/j.bbrc.2016.11.153. Epub 2016 Nov 28. Koivusta saatava betuliini voi jarruttaa syöpäsolujen kasvua tietyissä syöpämuodoissa erityisen mTOR-reitin vaimentamisen kautta. Solun energia-aineenvaihduntaa säätelevä mTOR-reitti on valtavan kiinnostuksen kohteena syöpätutkimuksissa. Kun mTOR-reitti estetään silloin syöpäsolu kuolee ikään kuin nälkään. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27908730/
  • Drąg-Zalesińska M, Drąg M, Poręba M, Borska S, Kulbacka J, Saczko J. Anticancer properties of ester derivatives of betulin in human metastatic melanoma cells (Me-45). Cancer Cell Int. 2017 Jan 3;17:4. eCollection 2017. Viljellyt ihosyöpäsolut kasvoivat huonommin koivusta saatavan betuliinin myötä. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5209806/
  • Yan Ma, Julia Chapman, Mark Levine, Kishore Polireddy, Jeanne Drisko, Qi Chen. High-Dose Parenteral Ascorbate Enhanced Chemosensitivity of Ovarian Cancer and Reduced Toxicity of Chemotherapy. Science Translational Medicine 6: 222, 2014, DOI: 10.1126/scitranslmed.3007154 Suuria annoksia C-vitamiinia annosteltiin suoraan suoneen (parenteraalisesti) muutamalle munasarjasyöpää sairastavalle potilaalle. Tämä johti syöpäsolujen kiihtyneeseen tuhoon ja vähäisempiin kemoterapian haittavaikutuksiin. Lisää kokeita tarvitaan. Linkki: http://stm.sciencemag.org/content/6/222/222ra18
  • Dehelean CA, Feflea S, Molnár J, Zupko I, Soica C. Betulin as an antitumor agent tested in vitro on A431, HeLa and MCF7, and as an angiogenic inhibitor in vivo in the CAM assay. Nat Prod Commun. 2012 Aug;7(8):981-985. Betuliinia saa koivun kaarnakerroksesta (huomio: koivuntuhkauute!). Se estää syöpäsolujen kasvua in vitro-tutkimuksessa. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22978210

Vastuu omasta terveydestä

  • Erityisen aktiiviset toimet millä syöpä nujerretaan, pystyy vastarintaan koululääketieteen edustajia vastaan, vahva usko omaan parantumiseen
  • Voimakas panostus hengityksen parantamiseen, rakasta syöpääsikin, se on osa sinua, halukkuus muutoksiin, unelmoi vahvasti parantumisesta

Intuition noudattaminen

  • Intuitiivinen näkemys sairauden hoidosta, intuitiivinen unityö, intuitiivinen tiedon hankinta sairaudesta

Tukahdutettujen tunteiden vapauttaminen

  • Tunteiden läpi eläminen, niitä ei saa padota sisälleen, kaunan ja pahan olon poistaminen, kuolemanpelon voittaminen, stressin poisto ja välttäminen, menneisyyden haamujen poistaminen

Myönteiset tunteet

  • Myönteinen mieliala, nauraminen, negatiivisten asioiden vatvominen lopetettu, anna rakkauden ympäröidä sinut, asioiden leikiksi paneminen, huumori, terve itsekkyys, tee hyvää toisille ja auta muita
  • Valtava energisyys ja positiivisuus, syvällinen myönteinen itsetutkiskelu, komedioiden katsominen

Tuen vastaanottaminen

  • Ystävien tarjoama apu, sosiaaliset tukiryhmät, koskettava läheisyys, arvostuksen saaminen

Henkisyyden syventäminen

  • Vahva usko hengellisyyteen, usko korkeampaan voimaan, mielen voima, Tong Ren -hoito

Vahva elämänhalu

  • Erittäin vahva halu elää, toivon pitäminen yllä, lasten takia tehnyt kaikkensa paranemisen eteen, vapaaehtoistyölle omistautuminen

Tutkimuksia missä selvitetty mm. intuition, tunteiden, henkisyyden, elämänhalun ja myönteisyyden merkitystä syövän hoidossa

  • Casellas-Grau A, Font A, Vives J. Positive psychology interventions in breast cancer. A systematic review. 2014 Jan;23(1):9-19. doi: 10.1002/pon.3353. Epub 2013 Jul 29. Myönteisten ajatusten on todettu parantavan rintasyövän hoitoennustetta. Tarvitaan lisää tarkasti tehtyjä tutkimuksia kiintoisasta psykologisesta näkökulmasta. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23897834

Liikunta

  • Liikuntaan panostaminen, jooga

Syöpätutkimuksia liikunnasta

  • WCRF/AICR Systematic Literature Review Continuous Update Project Report, 2018. Liikunta ehkäisee hoitojen aiheuttamia haittoja ja todennäköisesti auttaa syövästä selviytymisessä. Liikunta tehostaa suoliston toimintaa ja tällä on merkitystä erityisesti suolistosyövässä. Liikunta lisää energiankulutusta ja ehkäisee ylipainoa, joka on monen syövän riskitekijä. Fyysisen aktiivisuuden edulliset vaikutukset syöpäpotilaalle välittyvät muutoksina kehon immuunipuolustusjärjestelmässä, insuliinin ja prostaglandiinien pitoisuuksissa. Linkki: https://www.wcrf.org/sites/default/files/Cancer-Prevention-Recommendations-2018.pdf
  • Rock CL, Doyle C, Demark-Wahnefried W, Meyerhardt J, Courneya KS, Schwartz AL, Bandera EV, Hamilton KK, Grant B, McCullough M, Byers T, Gansler T. Nutrition and Physical Activity Guidelines for Cancer Survivors. CA Cancer J Clin 2012; 62:242-274. Seurantatutkimuksissa todettiin, että liikunta vähentää syöpien uusiutumista sekä pidentää potilaiden elossaoloaikaa erityisesti rinta-, kolorektaali-, eturauhas- ja munasarjasyövissä. Liikunta edistää syöpäpotilaiden fyysistä toimintakykyä, kohentaa sydämen ja keuhkojen yleistilaa, vähentää uupumusta ja ahdistuneisuutta ja parantaa elämänlaatua. Liikunta on turvallista kaikissa syövän vaiheissa, ja sitä tarvitaan osana kuntoutumista. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22539238

Vaihtoehtoisia syövänhoito-ohjelmia

  • Gerson hoito, Nutritional Solutions, Jeanne Wallace, Budwig Protocol, japanilainen vuoristoparantola, perulainen shamaani

Tutkimuksia vaihtoehtoisista syövänhoito-ohjelmista

  • Gerson Therapy (PDQ®). Health Professional Version. PDQ Integrative, Alternative, and Complementary Therapies Editorial Board. Published online: April 11, 2016. Gerson-terapia on varsin suosittu vaihtoehtoinen syövänhoito-ohjelma, johon kuuluu tiukka ruokavalio-ohjeistus, peräruiskehoito kahvilla ja joitakin muita toimenpiteitä. Gerson-terapia on parantanut useita erittäin sairaita syöpäpotilaita Gerson-instituutin omien tutkimusten mukaan. Riippumattomia satunnaiskontrolloituja tutkimuksia ei ole ja tämä julkaisu onkin kovin skeptinen Gerson-terapian suhteen. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK66029/
  • Jutta Hübner, Volker Hanf. Commonly Used Methods of Complementary Medicine in the Treatment of Breast Cancer. Breast Care (Basel). 2013 Oct; 8(5): 341–347. Budwig-protokollaan suhtaudutaan tässä hyvin kriittisesti ja peräänkuulutetaan tutkimuksia vaihtoehtoisen ravintoterapian tehosta rintasyöpään. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3861850/

Erityisiä menetelmiä

  • Rukous, meditaatio, energiahoito, reiki
  • Hieronta, akupunktio, panosta musiikkiin, kiropraktikon hoito
  • Suolihuuhtelu, psykoterapia, voitelu öljyllä, akupainanta, homeopatia, kinesiologia, kiinalainen lääketiede
  • Healing Touch, Pranic Healing, Therapeutic Healing, Kundalini, Qigong
  • Matrix Energetics -menetelmä, Life Vessel -hoito, mindfulness, lymfaterapia, koiran hankinta, maksan puhdistaminen myrkyistä

Tutkimusnäyttö erityisistä täydentävistä hoitomenetelmistä (energiahoidot, akupunktio, qigong, hieronta, homeopatia, meditaatio jne.)

  • Lopez G, Garcia MK, Liu W, Spano M, Underwood S, Dibaj SS, Li Y, Moguel R, Williams J, Bruera E, Cohen L. Outpatient acupuncture effects on patient self-reported symptoms in oncology care: a retrospective analysis. J Cancer. 2018 Sep 8;9(19):3613-3619. doi: 10.7150/jca.26527. ECollection 2018. Akupunktio osoittautui hyvin toimivaksi kivunlievittäjäksi syöpäpotilailla (n=375). Menetelmä myös lievensi ahdistusta, vähensi väsymystä, hoiti pahoinvointia ja paransi unen laatua. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30310519
  • Lau CH1, Wu X, Chung VC, Liu X, Hui EP, Cramer H, Lauche R, Wong SY, Lau AY, Sit RS, Ziea ET, Ng BF, Wu JC. Acupuncture and Related Therapies for Symptom Management in Palliative Cancer Care: Systematic Review and Meta-Analysis. Medicine (Baltimore). 2016 Mar;95(9):e2901. doi: 10.1097/MD.0000000000002901. Koostetutkimuksessa löytyi 13 luotettavaa satunnaiskontrolloitua kliinistä tutkimusta (RCT) akupunktion tehosta saattohoidossa olevan syöpäpotilaan hoidossa. Tulokset olivat niin vaihtelevia, ettei voitu suositella akupunktiota palliatiiviseen hoitoon syöpäpotilaalle. Tarvitaan lisää RCT-menetelmällä tehtyjä tutkimuksia. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4782866/
  • Magi T, Kuehni CE, Torchetti L, Wengenroth L, Lüer S, Frei-Erb M. Use of Complementary and Alternative Medicine in Children with Cancer: A Study at a Swiss University Hospital. PLoS One. 2015 Dec 22;10(12):e0145787. doi: 10.1371/journal.pone.0145787. ECollection 2015. Kooste Bernin yliopistollisen sairaalan syöpää sairastavien lasten täydentävien ns. CAM-hoitojen käytöstä. Käytetyin hoitomuoto oli klassinen homeopatia. Syy käyttää CAM-hoitoja oli vanhempien ajatus potilaan kunnon parantamisesta ja yleisin syy miksi CAM-hoitoja ei käytetty oli tiedon puute niistä. Niistä jotka käyttivät CAM hoitoja 87% havaitsi myönteisiä vaikutuksia hoidoista. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4687920/
  • Jain S, Hammerschlag R, Mills P, Cohen L, Krieger R, Vieten C, Lutgendorf S. Clinical Studies of Biofield Therapies: Summary, Methodological Challenges, and Recommendations. Glob Adv Health Med. 2015 Nov;4(Suppl):58-66. doi: 10.7453/gahmj.2015.034.suppl. Epub 2015 Nov 1. Tässä on kerätty yhteen kliinisiä tutkimuksia energiahoidoista syöpäpotilaille. Monissa tutkimuksissa energiahoidot lievensivät masennusoireita, vähensivät väsymystä ja esim. kortisolia mittaamalla voitiin todeta stressin lieventyminen. Tosin oli paljon myös potilaita, jotka eivät hyötyneet energiahoidoista. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4654788/
  • Paley CA, Johnson MI, Tashani OA, Bagnall AM. Acupuncture for cancer pain in adults. Cochrane Database Syst Rev. 2015 Oct 15;(10):CD007753. doi: 10.1002/14651858.CD007753.pub3. Tutkimuksessa kerättiin kokoon kaikki ilmestymiseen mennessä tehdyt satunnaistetut kliiniset vertailukokeet (RCT) akupunktion tehosta syövänhoidossa. Näitä tarkkoja tutkimuksia löytyi vain 5 kpl ja erittäin monta huonosti toteutettua koetta ei voitu ottaa mukaan. Kivun lieventymisestä raportoitiin, mutta ei riittävässä määrin, jotta akupunktiota tieteellisin kriteerein voitaisiin suositella syöpäpotilaan hoitoon. Tarvitaan lisää ja paremmin järjestettyjä, satunnaistettuja hoito-kokeita. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26468973
  • Gaertner K, Müllner M, Friehs H, Schuster E, Marosi C, Muchitsch I, Frass M, Kaye AD. Additive homeopathy in cancer patients: Retrospective survival data from a homeopathic outpatient unit at the Medical University of Vienna. Complement Ther Med. 2014 Apr;22(2):320-32. doi: 10.1016/j.ctim.2013.12.014. Epub 2014 Jan 8. Tähän itävaltalais-tutkimukseen osallistui 538 henkilöä. Potilailla oli pitkälle edennyt syöpä ja heille luvattiin hyvin vähän elinaikaa. Osallistujilla oli mm haima-, keuhko- ja rintasyöpää. Homeopaattista hoitoa saaneilla oli kautta linjan pidempi elinaika syöpätyypistä riippumatta verrattuna asiantuntijoiden antamaan ennusteeseen. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24731904
  • Garland SN, Valentine D, Desai K, Li S, Langer C, Evans T, Mao JJ. Complementary and alternative medicine use and benefit finding among cancer patients. J Altern Complement Med. 2013 Nov;19(11):876-81. doi: 10.1089/acm.2012.0964. Epub 2013 Jun 18. Syöpäpotilaat kokivat saavansa parhaan hyödyn energiahoidoista kun vertailupohjana oli kaikki täydentävät hoitomenetelmät. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3842868/
  • Toliopoulos IK, Simos Y, Bougiouklis D, Oikonomidis S. Stimulation of natural killer cells by homoeopathic complexes: an in vitro and in vivo pilot study in advanced cancer patients. Cell Biochem Funct. 2013 Dec;31(8):713-8. doi: 10.1002/cbf.2960. Epub 2013 Feb 13. Pitkälle edenneen syövän hoitoon käytettiin homeopaattisia lääkkeitä. Nämä homeopaattiset lääkkeet lisäsivät merkittävästi luonnollisten tappajasolujen määrää (NK). Tutkijat kertovat näiden homeopaattisten lääkkeiden olevan sopivia syöpäpotilaiden immuniteetin hoitoon. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23408699
  • Birocco N, Guillame C, Storto S, Ritorto G, Catino C, Gir N, Balestra L, Tealdi G, Orecchia C, Vito GD, Giaretto L, Donadio M, Bertetto O, Schena M, Ciuffreda L. The effects of Reiki therapy on pain and anxiety in patients attending a day oncology and infusion services unit. Am J Hosp Palliat Care. 2012 Jun;29(4):290-4. doi: 10.1177/1049909111420859. Epub 2011 Oct 13. Tässä tutkittiin 118 syöpäpotilasta, joille annettiin muun hoidon lisäksi energiahoitoa. Hoidettavat raportoivat mielialan kohentumisesta, rentoutumisesta, kivun lievityksestä, unen laadun parantumisesta ja ahdistuksen liebentymisestä. Linkki: http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/1049909111420859?url_ver=Z39.88-2003
  • Oh, P. Butow, B. Mullan, S. Clarke, P. Beale, N. Pavlakis, E. Kothe, L. Lam, D. Rosenthal. Impact of Medical Qigong on quality of life, fatigue, mood and inflammation in cancer patients: a randomized controlled trial. Annals of Oncology 21 (3), 608–614, 2010. Kiinalainen kokonaisvaltainen Qigong-hoitomenetelmä testattiin satunnaistetussa kliinisessä vertailukokeessa. Potilaita oli mukana yhteensä 162 ja suurimmat hyödyt kohdistuivat yleiseen parantuneeseen olotilaan ja perinteisten hoitomenetelmien haittavaikutukset lieventyivät. Linkki: https://doi.org/10.1093/annonc/mdp479
  • Laengler A, Spix C, Seifert G, Gottschling S, Graf N, Kaatsch P. Complementary and alternative treatment methods in children with cancer: A population-based retrospective survey on the prevalence of use in Germany. Eur J Cancer. 2008 Oct;44(15):2233-40. doi: 10.1016/j.ejca.2008.07.020. Epub 2008 Sep 20. Saksalaistutkimuksessa lähetettiin kysely 1595 vanhemmalle joiden lapsella on diagnosoitu syöpä. Kyselyllä kartoitettiin ns. täydentävien CAM-hoitojen käytön yleisyyttä lasten syöpien yhteydessä. Vastanneista 35% on käyttänyt CAM-hoitoja lapselleen, pääasiassa homeopatiaa, ravinteita, antroposofisia lääkkeitä. Hoitojen antamiseen vaikutti erityisesti vanhempien korkea koulutusaste ja lapsen sairauden ennuste. Hoidoilla haettiin immuniteetin vahvistamista, tilan rauhoittamista ja parempaa ennustetta. Hoidot miellettiin positiiviksi ja 89% CAM-hoitoja käyttäneistä raportoi voivansa suositella niitä muillekin. Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18809313

Erityisiä laitteita

  • Rife-laite

Kysy tarvittaessa lisää!